Kriittinen korkeakoulu / 5. teksti

MATILDA “Toi on toi hullu joka ei välitä mistään, kattokaa nyt sitä. Pelästytetään se taas, se on kyllä tosi outo, kun se ei koskaan itke tai huuda. Mennään sit taas eri reittiä ettei kukaan luule sen kaveriks.” Matildalla oli syynsä kävellä takaperin, pitkin ja poikin kellastuvien ruoholänttien, ali virtaavien autoteiden ja välillä vaivalloisesti taaksepäin hypäten yli syksyn lätäköiden, matkalla kotiin. Oikeinpäin kulkemalla huomio kiinnittyisi kaikkeen tulevaan ja se voisi sisältää vääristymiä ja virheitä. Esimerkiksi talon yhdestä ikkunasta saattaa puuttua verhot tai toisella puolella tietä olisi neljä puuta ja toisella kolme. Kenkien alle murskaantuvia muurahaisiakaan ei näe kuin pieninä tummina, nopeasti erkaantuvina läntteinä, kuin vesipisaroina soljuvalla kiveyksellä. Näin hän ei suinkaan kävellyt aina, vain keskiviikkoisin ja perjantaisin jolloin hän oli yksin, harjoittelemassa lyhyttä matkaa koulusta kotiin. Ihmisten kohtaaminen oli tietysti hieman erikoista, tervehdys s